perjantai 19. lokakuuta 2018

Odessa!

Hki-Tallinna-Vilna-Riga-Minsk-Kiova-Odessa 4.10. - 18.10.2018

Anna-Leena soitti jo ennen kahdeksaa Länsisatamasta. Oli saapunut Ekerö-laivalle hyvin hyvin ajoissa. Buddhalaisuutta ja kirppareita harrastava lapsuuden koulukaverini Saarijärven Kekkilästä oli täyttänyt edellisenä päivänä 70 vuotta. Anna-Leena halusi juhlistaa synttäriä ja minä toteuttaa haaveen nähdä Nikita Hrustsevin Odessan. Sovimme lähdöstä marjastusajan jälkeen jo keväällä.

Anna-Leena oli tilannut koko jälkikasvulleen Turun maahanmuuttajien keittiöstä juhla-aterian ja rääpiäisistä riitti meille synttäriherkkuja ja juteltavaa alkumatkan ajaksi.

Laiva oli täysi, varasimme paikat tanssisalin etupöydästä ja seurasimme avioparin robottimaista foxrottia pari tuntia. Tallinassa kävelimme sähkömuseolle mutta innovaatiokeskuksen ja planetaarion sisääpääsymaksu oli sen verran korkea, että päätimme palata joskus lasten kanssa seuraamaan, miten sähkö syntyy ja miten tuottaa sitä omilla lihaksilla. Kävelimme reppuinemme neljä tuntia bussiasemalle, välillä kirkossa ja upeassa kaljatuvassa kuivailemassa vaatteitamme sateelta.

En ole Suomessa nähnyt yhtään niin upeaa vuorobussia kuin puolalaisten tai rigalaisten operoima Ekolines. Eurolines, Lux Express, Flixbus, Polski Bus jäivät ainakin pari vuotta sitten kauaksi jälkeen. Tuolien edessä loisti näyttöruutu johon kukin sai valita musiikkia, elokuvia, liittää netin ja mitä kaikkea. Bussista sai ostaa eurolla kuulokkeita, mutta kaksi penninvenyttäjää oli matkan teossa. Elokuvat näyttivät pyssyhommilta mitä muiden näytöltä seurasin. Ensimmäisen kerran ikinä koin sen, että bussikuski tarkasti kaikkien turvavyöt. Teetä ja kahvia sai itse hakea automaatista. Koska Ekolines operoi pääasiassa idässä, kuulutettiin kaikki ohjeet ja viestit vain puolaksi ja venäjäksi. Onneksi saimme kummatkin vallata kaksi penkkiä ja ainakin yrittää levätä 15 tunnin matkan Minskiin. Tasamittaiset 20 vuotta vanhat puupellot lipuivat ohi.


Vilnassa matka jatkui saman tien mutta Riiassa oli aikaa kiertää kaupunkia ja ihmetellä 1950-luvun tunnelmaa. 1863 rakennetun loisteliaan ooperapalatsin ympäristö oli lähes nostalginen. Raitiotie on avattu jo 1901 eikä sitä ollut vaikea huomata. Vaunujen seassa seassa toivotti vielä iltamyöhään tervetulleeksi yhtäkkiä loistelias Stockmann. Hajuvedet ja korut alakerroksessa, vaatteet ylempänä kuten asiaan kuuluu. Liettuassa aamuyöstä ohitimme yhtäkkiä kangastuksen - maailman upeimpia autokauppoja, pankkeja, ostoskeskuksia, luksusrakenteita. Sitten taas pimeää. Välillä talojen ikkunoista näkyi roikkuvia verhoja, kerrostaloissa valoja ilman varjostimia. Ankeaa.

Valko-Venäjän rajatarkastukset olivat rankkoja. Rajalla muistutettiin suurilla tauluilla: Ei rahaa passin väliin vankeuden uhalla. Koko bussilasti joutui kaikkine tavaroineen seisomaan puoliksi kylmässä yössä ja halleissa. Kaikki läpivalaistiin. Taxfreestä sai ostaa tupakkaa, viinaa ja karamelleja.

Anna-Leena halusi tämän kuvan kun näki tuttuja punaisia iskulauseita!
Minskiin saavuimme aamupimeällä. Koska kaikki näytti oudolta vaikka modernia olikin, en osannut olettaa pankkiautomaatteja visaelectronille, vaan kävelin aseman vaihtopisteeseen. Virhe. Halusin vaihtaa 20 euroa tililtäni, annoin kortin, mutta hän nostikin tililtäni 20 ruplaa eli vain 10 euroa. Palkkio oli kaksi prosenttia. Anna-Leena vaihtoi ruplia pankissa euroista.

Hostellin olimme varanneet kaupungin ulkopuolelta ja lähdimme siihen suuntaan reppuinemme, vaikka piskotteli. Etsimme nettiä. Posti osui matkan varrelle. Upea pyöreä palatsi, missä lasikopissa istui nainen, joka erikseen kuulutti jokaisen asiakkaan numeron, vaikka asiakkaat näkivät sen omasta lapustaankin. Virkailijoita oli runsaasti enemmän kuin asiakkaita koko ajan kun siellä kuivattelimme ja söimme patsaiden keskellä eväitä. Maassa ei varmaankaan tunneta työttömyyttä. En jaksanut nettiin, vaikka sivuhuoneesta se löytyikin, olihan valvottu koko yö.

Kadut olivat valtavia bulevardeja, toiselle puolelle pääsi vain tunneleista. Kilometri kaupalla suuria virastotaloja. Aloimme kysellä oikeaa bussia. Onneksi olimme printanneet Happy Hostellin esitesivun, karttaahan ei mistään saanut ja varusteemme olivat kivikaudelta eli ei älypuhelinta. Bussipysäkiltä neuvottiin milloin mihinkin suuntaan, poistuttuamme eläkeläisiä täynnä olevasta bussista, katuja ei enää ollut, vain jätekasojen täyttämiä kuoppaisia kujia.

Gallerian kuva majoituspaikasta
Pääsimme sisälle herttaiseen hirsitaloon jo hyvissä ajoin. Emme olleet tietoisia ruplan tarkasta arvosta aamuisten rahanvaihtoseikkailuiden jälkeen ja hirvittävän epäkohtelias omistajakaunotar yritti saada meiltä mitä ruplasummia tahansa, välillä hän ei ymmärtänyt venäjää ei englantia. Lopulta iskin 15 euroa pöytään. Emme saaneet takaisin minkään maan valuuttaa, vaikka varauksessa yöpyminen maksoi kuusi euroa. Sekaannus johtui kai siitä että he olisivat tarjonneet meille parempaa huonetta. Emme saanet sitten sitä kahden hengen huonetta, vaan toimiston viereisen huoneen, jossa oli kolme kerrossänkyä. Toimiston vanhempi nainen Ellen kävi käärimässä sieltä lakanansa kasaan. Heidän oli ehkä vaikea edes kuvitella mitä kitupiikkejä olivat vieraakseen saaneet. Keittiössä oli hedelmiä, keksiä ja teetä tarjolla. 

Jälkeenjääneisyytemme tuli taas esille: lukuvaloa ei ollut vaan sen sijaan pieni kännykän lukemiseen ja käyttöön tarkoitettu seinätuikku. Maailma kehittyy! Lontoossa törmäsin ensimmäisen kerran hostellissa beutyhuoneeseen, missä tytöt viettäneet aamuisin enemmän aikaa kuin aamiaispöydässä, Minskissä lampun sijasta kännykkävaloon! Kummatkin keksinnöt olivat tuntemattomia vielä 15 vuotta sitten Aasiaa ja Australiaa kiertäessäni. https://www.booking.com/hotel/by/happyhostel.fi.html

Jo aamusta lähdimme etsimään Minskin Buddhakeskusta. Temppeli ja yksityisasunto olivat saman kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa.  Ihmettelimme hienoja tiloja, kun jäseniä on vain 50. Ohjaajan vieno hymy antoi ymmärtää, että koko buddhalainen yhteisö rahoittaa toimintaa. Nyt kerätään rahaa oman temppelin rakentamiseen. Pirustukset olivat jo nähtävissä ja rahalipas vieressä. Dalailaman ohella Ole Nydahl.


Amerikkalaiset halpafirmat olivat vallanneet supermarkettien
 herkkuosastoja Valko-Venäjälläkin
Yllättävän kiinnostavaksi osoittautui kansallismuseo. Olin ainut vierailija kolmen kerroksen rakennuksessa, Anna-Leena jäi leputtamaan kylkiluitaan. Joka salissa oli keski-ikäinen tympätty nainen vahtimassa koskinko johonkin. Kellarrikerroksen eläin- ja luonto-osastolle en meinannut päästä sisään, kun nuorehko nainen ei nähnyt lippuani. Keljutti käyttäytyminen sen verran että kehotin häntä käymään kassalla varmistamassa, että olin maksanut sen 30 centin sisäänmaksun. Osastolla oli kiinnostavan havainnollisesti näytetty, miten sininen järvi vuosituhansien aikana muuttuu suoksi. Tämä on kai tulevaisuudenkuva Suomenkin tuhansien matalien järvien maassa? Muissa saleissa pystyi seuraamaan, miten milläkin vuosisadalla Valko-Venäjällä oli eletty. Rahataloudesta kertovassa näyttelyssä sai ensiksi ihailla aitoja oravannahkoja ja siitä korujen, lanttien ja setelien kautta edetä koneelle, jossa sai testata omien seteleidensä aitouden.

Kiovassa halusin tietysti matkata Tsernobyliin ja kokea Maidenin aukion. Anna-Leena vähän ajatteli että pelkkä lepokin olisi ihanaa. Olimme varanneet kahdeksi yöksi Happy Buddha Hostellin, ihan nimen perusteella. Bussissamme matkanneelta japanilaiselta Daikilta ei kestänyt kuin sekunti löytää hostellimme, lähin metroasema ja luetella kadut joita sinne kävellä. Metrolta matka jatkui yliopiston ohi ja suuren botanisen puutarhan läpi. Daiki oli kiertänyt maapalloa vuoden, käynyt ihmettelemässä Lapinkin lakeuksia, tavannut vanhempansa Italiassa ja matkasi nyt yöjunalla Kiovasta Moskovaan ja sieltä Siperian halki kotiin.

Hostelli osoittautui ahtaaksi kerrostaloasunnoksi, huoneessamme ei ollut muuta kuin neljä kerrossänkyä. Keittiössä kuitenkin kaikki tarpeellinen ja hyvä kylpyhuone. Paikassa oli pitempään asustanut australialainen Erik, jolla on tapana tulla hoidattamaan hampaansa ja selkänsä halpojen hintojen takia Ukrainaan. Hänen lisäkseen kukaan ei puhunut englantia, eivät edes käytävällä tiskiä pitävät omistajat, eikä Erik venäjää. Olin iloinen että pakostakin sain elvyttää venäjääni, kieltä jonka opiskelun aloitin Torontossa 1970 ja yhä yritän.


Kolmanneksi eniten minua kiinnosti Mezhyhirya, 40 km Kiovasta itään. Kansallispuistoa kutsutaan korruptiomuseoksi, keskellä komeilee Karstulan Honkarakenteen pystyttämä honkahotelli, jossa mainoksen mukaan voi kokea itäeurooppalaista ylellisyyttä. New York Times kuvasi aluetta a property of almost Versailles-like scale. Kun maatila jäi helmikuussa 2014 tyhjilleen Maidanin aukion mielenosoittajat marssivat sinne suoraan.


Alkoi kiinnostaa mitä alueen historiikista vuonna 2018 kerrotaan. Kun katsoin kohtaa Kansallispuiston historiikki, luki lyhyesti: Tätä osaa työstetään parhaillaan. Jostakin muista lähteistä selvisi: ”Kansan kärsiessä rakennutti mies korkean aidan 54 kilometrin matkalle, tilustensa ympärille. Aita kätki sisäänsä pienen urheiluhallin keilaratoineen, eläintarhan, span, holtittoman kokoisen honkapalatsin, oman sataman asuntolaivoineen, tenniskentän, golfkentän ja monen kymmenen auton autotallin. Kaikki talon kattokruunut ovat erilaisia ja niistä kallein maksoi 39 miljoonaa euroa.”
Kullalla ja marmorilla verhottu Ukrainan ex-presidentin Viktor Janukovitshin ökypalatsi Kiovan pohjoispuolella on tehty suomalaisesta puusta.

Puu on peräisin Keski-Suomesta. Korkea hirsirunko oli vaativa kohde, joka valmistettiin Alajärven tehtaallamme. Janukovitsh puratti hirsipalatsin alta Neuvostovallan aikuiset eliitin rakennukset. Tilaus Ukrainasta oli tullut jo vuonna 2007 ja hirsikehikko toimitettiin perille seuraavaan vuoden lopussa. Janukovitsh ei itse tilannut palatsia Honkarakenteelta, vaan se tuli sikäläisen yhteistyökumppani Finno Log Housen kautta, joka myös maksoi tilauksen. Hirsilinna on kooltaan noin 2500 neliötä. Siitä reilu puolet on meidän osuutta. Loppu on kiveä ja muuta materiaalia. Tilaajalta tulivat myös valmiit talokuvat, kertoo Honkarakenne Oyj:n Kuopiossa asuva toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen. Savon Sanomien eri lähteistä keräämien tietojen mukaan hirsikehikon hinta olisi ollut 400 000–600 000 euroa. Palatsihankkeessa Honkarakenteen osuus oli vain puuosien toimitus massiivihirrestä. Muiden materiaalien ja sisustuksen kanssa sillä ei ole ollut mitään tekemistä. Honkarakenne ei ollut paikalla edes pystyttämässä runkoa, vaan se toimitettiin Ukrainaan maakuljetuksena. (Savon Sanomat 1.3.2014) Suotakoon Honkarakenteelle anteeksi, vaikka se saikin vihaisia syytöksiä.

Ukrainan presidentit:
1991-94 Leonid Kravtšuk
1994-2005 Leonid Kutšma
2005-2010 Viktor Juštšenko
2010-2012 Viktor Janukovytš
2012-2014 vt. presidentti Oleksandr Turchynov
2014 - Petro Poroshenko

Viktor Janukovits väittää syyttymättömyyttään korruptioon: ”Vallan vaihduttua oli tarjous ostaa Mezhyhirya. Minä maksoin. Talo oli liian vanha, minun täytyi korjata se. Myin kaiken mitä omistin ja maksoin 3,2 miljoonaa USA:n dollaria talosta. Loppu Mezhyhiryasta ei kuulu minulle. Osan tiloista vuokrasin täyttääkseni virkani tehtävät. On todellisia omistajia, tulette kuulemaan heistä, koska kansainväliset lakimiehet menevät oikeuteen koska se (Mezhyhirya) ei ole Ukrainan omistuksessa.” Kesällä 2017 yritys nimeltä Tantalit sanottiin olevan virallinen omistaja. Alexander Primak kertoi ostaneensa yrityksen, työskentelee sen lakimiehenä. Vallankumouksessa omistussuhteet mitätöitiin. Ukrainan luonnonvaraministeri palautti maatilan valtiolle.

Ajoimme metrolla päätepysäkille. Sieltä pääsisi busseilla alueelle. Saimme epämääräisiä aikatauluja ja lähtöpaikkoja. Pari tuntia kiertelimme lauantain valtavaa ostostoria. Lopulta englantilainen nuori pari kysyi meiltä, josko haluaisimme jakaa heidän kanssaan ubertaksin, se olisi halvempi kuin ne huijaribussit, jotka kuljettavat turisteja torilta. He tilasivat älypuhelimellaan juuri yhden. No tietysti. Pedro olikin vain opiskellut Englannissa Erasmus stipendiaattina. Hän valotti meille korruption ja palkkojen surkeaa tilannetta Ukrainassa. Äiti on lääkäri eikä tienaa kuin 200 dollaria kuukaudessa, isä rakennusjohtaja. Kun Pedro meni nielurisaleikkaukseen, maksoivat he mielellään kirjekuoressa hyvästä hoidosta.

Portilla vallitsi satojen ihmisten tungos. Kaksi vihkiparia häävieraineen, bussien ja taksien kuljettajat huutelivat asiakkaita. Juuri tiistaisin sisäänpääsy oli vain 40 rahaa ja eläkeläisiltä 20, kun viikonloppuisin 120 ja muina päivinä sata. Honkalinnaan ja muihin palatseihin kerättiin erillismaksu. Osa vuokrasi polkupyörän, skeitin, sähköalustan tai 10 hengen kuljetusvaunun. Kävelyähän riitti viisi kilometriä. Koska alue on ollut jo yli sata vuotta suljettu luonnonsuojelullinen alue, aluksi luostarina ja sitten virkamiehillä, metsiköissä sai haukkoa henkeään! Puulaatuja, kasveja, kukkuloita, laaksoja, puroja ja hiekkarantoja.

Tsernobyliin ei tällä reissulla ollut mahdollisuutta. Kuvittelin että Kiovassa olisi useita monkeybisneksiä, jotka myyvät edullisia päivämatkoja, mutta löysin vain 130 dollarin bussireissuja ja passi olisi pitänyt jättää kaksi vuorokautta aikaisemmin matkatoimistoon.

Itsenäisyydenaukio eli Maidan toimi oranssin vallankumouksen päänäyttämönä vuonna 2004 kuten myös Itä-Ukrainan kriisiä edeltäneiden protestien pääpaikkana. Maidanilla sijaitsee myös Zoloti Vorota eli kultainen portti, alkuperäinen portti vanhaan Kiovaan. Kilometrien myyntikojut vanhassa kaupungissa houkuttelivat pyhäpäivänä tungokseen saakka ihmisiä syömään, laulamaan ja ihailemaan artesaanien aikaansaannoksia. Kerran kadulla luki kyltti Green Forest. Sinne. Kipusin rappuset viidenteen kerrokseen ja mitä vielä: kolme audiovisuaalista luokkaa englannin opetukseen!


Saimme seurata Kiovan citymaratonin alkupään juoksijoita asemalle kävellessämme. Reitti kulki läpi vanhan kaupungin, saarella ja joen vieressä. Auto. ja bussijonoista muodostui pitkiä kun liikenne pantiin poikki. Muistoksi löysimme Maidanin aukiolta maratonin muovipusseja ja valtavat määrät muovisia vesipulloja.

Kansallismuseo ja ooppera on rakennettu 1901 tienoilla. Oopperan liput sopivat matkakassallemme – euron lippu neljännen parven piippuhyllyllä. Näimme oopperaa ja henkeä salpaavaa balettia. Kiova on matkan väärtti, kaupungissa korkeuserot ovat suuret, siltoja, jokia, laaksoja.
Kerran palasin iltamyöhällä kotikonnuille, nälkäisenä kuten aina, sillä kasvisruokia ei ollut helppo saada ja suola keivaa poskeni tuskaisiksi. Menin viereiseen pizzeriaan, sain kasvispizzan ystävällisesti sanomalehdelle, kun laatikkoa en huolinut. Nelihenkinen perhe tuli paikalle. Äiti keräsi kaikille runsaasti muovihaarukoita, lautasia kuppeja, serviettejä. Kun he söivät, napsautin valokuvan. Selitin suuttuneele äidile, että ei kuvassanäy kuin pöytäkalusto. Kun en suostunut poistamaan kuvaa kamerasta, kuulin kovalla äänellä minkälainen juristi hän on ja joudun vielä oikeutee. Kiitin, tulen tämän asian vuoksi mielellään. Hän pyyhäsi ravitolan johtaja puheille. He palasivat yhdessä, johta pyysi ystävällisesti deletoimaan kuvan. Annoin kameran heille. He poistvat. Minä lähdin.


Odessaan saavuimme aamuviideltä. Onneksi viereisen juna-aseman yläkerrassa oli suuret istuintilat ja lämmintä odottaa päivän valkeamista. Ihmeellistä että olimme miljoonakaupungissa, eikä mistään taaskaan löytynyt karttaa muuta kuin ydinkeskustasta. Jos eksyi väärään suuntaan menevään raitiovaunuun, saapuikin yhtäkkiä ränsistyneelle teollisuusalueelle.

Kaikki, siis ihan kaikki alle 50v kävelivät älypuhelimen kanssa. Kuitenkin vain harva ymmärsi englantia ja se joka ymmärsi puhui todella hyvin. Nuoret löysivät sekunneissa tarvittavan kulkureitin meille ja tiedon mitä milloinkin etsimme. Ilman älypuhelinta ei oikeesti kannata lähteä reissuun Itä- eikä Länsi-Eurooppaan.



Majoittauduimme Babushkahostelliin, ei vain nimen perusteella, vaan se oli asemien lähellä. Vanha aristokraattinen huoneisto kaariovineen ja marmorisistuksineen. Ympäristöstä olisi kyllä löytynyt halvempiakin, mutta päätimme maksaa mahtavat kuusi euroa yöltä, ainakin aluksi. Babushkalla oli vakiovieraita ja heidän lähtiessä saimme kaiki illalista ja vodkakulaukset. Hän oli usein meitä vastassa ja kuunteli miten meillä on päivä mennyt. Apua löytyi kaikkiin ongelmiin. https://www.booking.com/hotel/ua/babushka-grand-hostel.fi.html

Odessan taidemuseossa näkyi kiinnostavasti se huima ero, miten 1800-luvulla herrasväki juhli ja sammui, miten lapset kävivät paimenessa. Toisessa kerroksessa Neuvostoliiton aikana punaisia partisaaneja, valuratatehtaita, työläisiä raskaissa töissä, äidit lapsineen, imperialistien kauhut, kaasunaamiot, kolhoosien työntekijät, viisivuotissuunnitelmat, maalaiset maksavat papille selän takana, uskonnon vastaisuus mutta ei homovastaisuus, teknisiä tehtaita, 1930-luvun musta tekninen taide. Kumpaakaan maailmaa ei kuvattu hyvänä. Museossa oli samoin kuin Minskissä ja Kiovassakin enemmän naisvahtimestareita kuin asiakkaita, uutta esitettä varten kerättiin yksityistä rahaa. Suosittelen museota! Pihalla istutuva vanha elegantti madame vinkkasi luokseen: ”Olen työskennellyt täällä koko elämäni. Nyt täysin rappiolla. Nuoret miehet tulevat öisin ikkunoista sisään, ei valvontaa.”

Oopperatalossa saimme seurataTsaikovskin Joutsenlampea.



Samoin kuin Minskissä ja Kiovassa joukkoliikenne oli halpaa, ratiovaunulippu maksoi 30 centtiä. Jos ei ollut rahastajaa (aina hoikka nainen), maksoi jokainen etuovessa lähtiessään. Muut ovet avattiin vasta kun kaikki halukkaat olivat poistuneet. Kovin tarkkaa rahastus ei ollut. Kahden viikon lippu olisi maksanut kolme euroa. Meille ikääntyneille annettiin aina välittömästi paikka!

Amerikkalaiset yritykset olivat tietysti vallanneet kemianteollisuuden myyjät – persil, omo, pepsodent. Kapakoita tai edes ruokakauppoja ei löytynyt läheskään yhtä paljon kuin apteekkeja ja ihme ihme notaareja! Miksi notaareja? Ravintoloissa pyörivät seksikkäät musiikkivideot, eniten slaavilaisilla kielillä.

Oi Odessa sä Mustanmeren helmi - https://www.youtube.com/watch?v=fx-Rg6fEHEU

Ukrainassa on laki jätteiden lajittelemiseksi. Kuitenkin kunkin talon edessä seisoi vain yksi metallinen jäteastia. Pieneksi onneksi lähes jokaisen roskiksen luona joku oli etsimässä aarteita. Nähtävästi metallit olivat suosituimpia. Muovipusseihin pakattiin kuitenkin pakatutkin tuotteet ja ohuet pussit olivat yhä ilmaisia. Yllättävän vaivattomasti myyjät pudottivat ostokseni kangaslaukkuun tai antoivat ihan vain käteen.


Tulimme Odessaan lokakuun alkupuoliskolla ja se oli juuri viimeinen mahdollisuus löhöä hiekkarannalla uikkarit päällä. Tunkua ei enää ollut ja rantakahvilat keräilivät pöytiään. Yllätyimme ikihyväksi upeista rantamaisemista ja silmämääräisesti vesikin näytti kirkkaalta. Roskia ei ollut hienossa hiekassa, eipä juuri edes tupakan tumppeja. Kun kaupungilta lähtee kävelemään Mustallemerelle päin, on ensin laskeuduttava. Kaupunki on ylhäällä ja rantaan parinsadan metrin pudotus. Joissakin kohdissa mennään jyrkkääkin polkua tai rappuja, joissakin lupsakkaammin. Odessaan vauraassa hotellikeskittymässä  nousee 40 kerroksisiakin loisteliaita kerrostaloja. Suurin osa on kuulemma osakkeenomistajien rahoittamia. Siellä on huvipuistoja, ostoskatuja, tavarataloja. Muualla kaupungin ja meren välisessä 
metsikössä on polkuja ja kauniita lepopaikkoja Melko estottomasti naiset makoilivat hiekalla, jotkut alusvaatteissaan, jotkut toppatakki päällä. 

Hostelliimme tuli nuorehko nainen, entinen Odessan opas ja Atlantin risteilyaluksen ohjelmajohtaja. Risteilyalukseen oli haettu opasta ja hänellä oli kielitaitoa – jopa kreikkaa. Sitten Helga oli tavannut miehen, he muuttivat Ukrainan maaseudulle ja hoitavat vuohia ja lampaita. Hän tuli maalta tekemään suurostoksia Odessaan – vaelluskenkiä, retkeilyvarusteita, keittiötarvikkeita. Helga kertoi Odessan kuuluisista kasemateista. Partisaanit olivat piiloutuneet sen satoihin onkaloihin. Siellä pidettiin myös maailman kuulua taskuvaraskoulua. Opetuksessa käytettiin suurta nukkea, jolla oli kymmeniä taskuja. Pojat läpäisivät koulutuksen pystyttyään minkään värähtämättä vetämään lompakoita milloin mistäkin.

Koko viikon ajan kävelimme ja kävelimme. Viikonloppua odotimme erityisesti, sillä silloin Odessassa on kymmenen korttelin kokoinen kirpputori. Ihmiset levittelevät tavaroita ja vaatteita kadulle ja seinustoille. Yllätyimme miten hyvää tavaraa oli myytävänä. Ostimme neuvostoliittolaisia tietokoneita eli helmitauluja, koristeltuja vesipannuja, rimpsuhameita, merillaivaston kapteenin lakkeja.

Eräänä aamuna juttelimme aamuhämärissä hostellihuoneessamme. Yöllä oli tullut pariskunta, mies nukkui minun yläsängyssäni ja tyttö kauempana. Peittoa alettiin raottaa: ”Ihana kuula suomea pitkästä aikaa.” Kaunis nuori langanlaiha tyttö oli ollut Kroatiasessa hostellissa vapaaehtoisena kolme kuukautta, liftaillut Balkanilla ja tavannut amerikkalaisen pojan. Yhdessä liftaaminen isojen reppujen kanssa olikin paljon vaikeampaa, mutta eteenpäin pääsivät. He olivat matkalla Suomeen esittelemään tulevaa vävyä ja tarkoitus oli pienen palkkatyöjakson jälkeen ajaa asuntoautolla Amerikan halki. Tiian puhe kuulosti toiselta planeetalta: ”Oon paljon couchsurffannut ja houstannut ihmisiä Porvoossa.” Nykyreissaajien sanastoa. Tiian älypuhelimessa ei ollut simkorttia, mutta hän pystyi pitämään päivittäin yhteyttä perheeseensä. Siitä saattoi myös löytää meille lyhin reitti oopperaan ja hostellin lähinnä Tarton bussiasemaa.

Olin odottanut pyhäpäivää päästäkseni seuraamaan ukrainalaista ortodoksista jumalanpalvelusta. Kirkkojahan oli useita ja kellot kilkuttivat. Uimarannalta palatessani ohitin pienemmän kauniin katedraalin enkä malttanut olla kiipeämättä rappuja toiseen kerrokseen. Kirkkosali oli ylenpalttisen luksuriöösi, täynnä pyhiä ikoneja ja maalauksia, kultaa ja kimallusta. Istuin seinustan penkille seuraamaan valmisteluja. Nuori pipopäinen tyttö reppu selässään asetteli ruusuja suuriin maljakoihin, kantoi korokkeita raamattuja varten. Hänen arkinen olemuksensa hiukan latisti juhlavaa tunnelmaa. Hyvin vanha nainen pysähtyi jokaisen maalauksen edessä ja pussaili milloin Jeesuksen jalkoja milloin poskia, 50 pussausta puolessa tunnissa. Miehiä tuli farkut jalassa ilman päähinettä, kaikkien naisten pää oli peitetty huivilla, tytöilläkin oli vähintään pieni hattu. Kun palvelu alkoi, virkailijoita oli viisi, viisi kuorolaulajaa ja meitä osallistujia kolme. Joitakin ihmisiä tuli lisää. Eräs tukeva nainen kulki korsetti mekon ympärillä edestakaisin. Kerran hän sujautti setelin kouraani. En tiedä miksi, ehkä näytin eksyneeltä. Tuntui äkistään oudolta, että naiset häärivät pappien ympärillä avaamassa raamattua ja alttarin portteja miehille ja papit koristeellisissä kaavuissaan vain lukivat. Välillä yksi pappiskokeleista kävi alttarin takana riisumassa kaapunsa, käveli farkut jalassaan ulos ja palasi pian leipä kainalossa jatkamaan työtään.

Reissun aikana saimme uutisia, että Ukraina on eronnut Venäjän kirkosta. Mistähän oli kyse? Läntiset ja itäiset kirkot erosivat vuonna 1054 paavin johtamaksi katoliseksi kirkoksi ja idän ortodoksiseksi kirkoksi. Suurin syy oli, että lännen kirkko lisäsi uskontunnustukseen sanan Pojasta eli Pyhä Henki oli lähtöisin Isästä ja Pojasta. Idässä ei tätä hyväksytty. Lisäksi valtakunnan keskus oli siirtynyt Roomasta Konstantinopoliin, jolloin keskukset julistivat toisilleen 1054 kirkonkirouksen. Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti. Kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin eli entisen Bysantin vuonna 1453, kaupungin nimi vaihtui Istanbuliksi ja siitä tuli islamilainen. Moskovasta tuli ortodoksisen kirkon keskus, ”kolmas Rooma”, kun Konstantinopolin patriarkaatti tunnusti sen vuonna 1589. Ortodoksiset kirkot noudattavat juliaanista kalenteria, jonka mukaan kirkon juhla-ajat määritellään. Se on tällä hetkellä 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Ainoastaan Suomen ortodoksinen kirkko seuraa gregoriaanista kalenteria.

Ukrainan ortodoksinen kirkko kuului Moskovan yhteyteen ja sai vuonna 1990 oikeuden toimia autonomisesti. Nyt Turkin Istanbulissa pääpaikkaansa pitävä Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos päätti myöntää Ukrainan ortodoksiselle kirkolle itsehallinnollisen aseman, vaikka Venäjän ortodoksinen kirkko katsoo Ukrainan kirkkon kuuluvan Moskovan valtapiiriin.
Neuvostoliiton hajottua Venäjällä etsittiin pitkään uutta kansallista ideologiaa ja silloin kansallisen yhtenäisyyden luomisessa ortodoksinen kirkko tuli tärkeäksi. Kirkon poliittista merkitystä itänaapurissa kuvaa se, että Venäjän presidentti Vladimir Putin kutsui Venäjän turvallisuusneuvoston koolle keskustelemaan Ukrainan kirkon tilanteesta sen jälkeen, kun oli varmistunut, että Ukrainan kirkko saisi itsenäisen aseman Konstantinopolin patriarkaatilta. (Yle 30.10.2018)

Suomen noin 60 000 ortodoksista suurin osa kuuluu Konstantinopolin kirkkoon, jolla on eri puolilla Suomea 21 seurakuntaa. Viisi seurakuntaa kuuluu Moskovan ortodoksiseurakuntiin. Kirkosta on lokakuussa 2018 eronnut 50 venäläistaustaista jäsentä sen jälkeen, kun Venäjän ortodoksinen kirkko ilmoitti ehtoollisyhteyden katkaisemisesta Konstantinopolin patriarkaatin kanssa 15. lokakuuta 2018. Venäjältä tulleiden osuus on koko kirkossa noin 15 prosenttia, mutta esimerkiksi Lappeenrannan seurakunnassa heitä on jo noin 40 prosenttia.
Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkysen kertoo:
Me papit emme voi toimittaa yhdessä jumalanpalveluksia ja Venäjän kirkko on kieltänyt jäseniään käymästä meillä ehtoollisella. Lappeenrantaan tulevat venäläiset voivat osallistua jumalanpalveluksiin Suomessa ja Venäjällä käyvät suomalaiset ortodoksit voivat osallistua palveluksiin Venäjällä.

Hostellia pyörittävä 55v pariskunta piti meille pitkä esitelmän Ukrainan hirveästä tilanteesta: kaupasta on hävinnyt 90 prosenttia kun Venäjä laittoi rajat kiinni. Valko-Venäjällä menee hyvin kun he voivat jatkaa totuttua kaupankäyntiä. Eläkkeet putosivat 2/3, nyt maksetaan 90 dollaria kuukaudessa. Miten voi edes elää enää. Ennen kaikki oli paremmin, jokaisella oli mitä tarvitsi. Kunpa Ukraina tekisi taas sopimuksen Venäjän kanssa. Ennen lääkäri ja koulu oli ilmaista, ei ollut huolia, ainoastaan että ei voinut matkustaa ulkomailla. Mutta kyllähän Neuvostoliitossa oli paljon matkakohteita omastakin takaa ja matkustaminen oli helppoa, kun ei tarvinnut viisumeita tai rahan vaihtoa. Babuska kertoi että uutisia hän ei ole katsonut aikoihin, vaikka tv on pöydällä auki koko päivän: ”Eihän siinä tiedä enää mihinkä uskoa. Paras olla kuuntelematta.” Ukrainassa levittäytyvät valtavat pellot maissia, vehnää, auringonkukkaa, mutta minne myydä?

Suomessa leviää käsitys, että Venäjä on toiminut väärin. ”Krimin valtauksessa ja Itä-Ukrainan sodassa Venäjä on nojautunut paikallisiin rikollisvoimiin, jotka tosin toisinaan potkivat yli laidan.” (Kimmo Rentola, hs 18.9.2018) Tunnettu norjalainen rauhantutkija Johan Galtung näkee tilanteen syvemmin 2014: ”Nimellä on väliä: Ukraina tarkoittaa rajaa. Ukraina ei kuitenkaan ole vain rajamaa vaan myös kaksi maata Puolan ja Venäjän välillä. Suuri osa Ukrainan alueesta on kuulunut vuonna 1569 perustettuun Puola-Liettuaan sekä Itävalta-Unkariin, ja niin tsaarin Venäjään kuin Neuvostoliittoonkin. Vielä tärkeämpää on että Rooman imperiumin vuonna 395 jakanut raja, jonka erimielisyys katolilaisen ja ortodoksisen kristinuskon välillä 1054 vahvisti, näkyy Ukrainan monimutkaisessa historiassa. Itään siirryttäessä katolilaisuus antaa tilaa ortodoksisuudelle ja ukrainalaisuus venäläisyydelle. Kiova on keskellä, Venäjän, Rusin, alkuperä, pääkaupunki. Lännen ääriliikkeiden ja amerikkalaisten uuskonservatiivien kanta on selvä: kaikki Natoon, piirittämään, patoamaan, lyömään Venäjä. Euroopan kylmän sodan kokemuksesta puolueettomien ja sitoutumattomien maiden vyöhyke idän ja lännen välissä on hyödyllinen; Suomen ja Ruotsin, Itävallan ja Sveitsin, Jugoslavian roolit. Washingtonille nämä olivat kaikki puolipettureita, lännen ja idän "samaistajia", jotka tuli voittaa puolelleen, pakollakin. Ukrainalla 2004 ruusun- ja oranssinväriset värivallankumoukset. Ukrainan valinta ei ole joko yksi yhtenäinen Kiovasta hallittu valtio tai kaksi valtiota, esimerkiksi Donetskista ja Odessasta hallitut. Ratkaisu on konfederaatio, kaksi itsenäistä maata jotka ovat toistensa suurimmat kumppanit taloudellisesti ja poliittisesti. Krim, jonka Ukrainan Kalinovkassa 1894 syntynyt ja ukrainalaisen kanssa naimisissa ollut Hrutsev antoi Ukrainalle 1954, palasi Venäjälle. (Julkaistu Aseistakieltäytyjien liiton sivuilla.)

Janukovits kieltäytyi 2013 allekirjoittamasta EU:n ja Ukrainan assosiaatiosopimuksen. Mielenosoitukset alkoivat ja hallitus kaatui helmikuussa 2014 ja sopimus solmittiin kesällä 2014. Sillä avattiin Ukrainan markkinat EU-maista tulevalle kilpailulle ja samalla Ukrainan oli sopeuduttava EU:n kilpailu- ja muihin lakeihin. Siirtyminen suojelluista markkinoista kilpailutalouteen pakotti rajuihin muutoksiin Ukrainassa, yrityksiä suljettiin ja työttömyys kasvoi, kuten muissakin länsi-integraation tielle lähteneissä entisissä sosialistimaissa. Ukraina oli saanut viedä tullitta tavaraa Venäjälle. Kun tullimuuri länteen poistettiin, EU-maiden tuotteille tuli käytännössä tulliton pääsy Venäjälle. Tällöin Venäjä palautti tullirajan Ukrainaa vastaan. Seuraavana yönä presidentti Janukovits poistui maasta tuntemattomissa olosuhteissa. Petro Poroshenko valittiin presidentiksi 54 prosentin ääniosuudella 25.5.2014. Äänestysvilkkaus hallituksen kontrolloimilla alueilla oli 60 %. Äänestysvilkkaus koko maassa (ilman Krimiä ja Donbassia) 52 %. Alhainen äänestysvilkkaus ei tiennyt hyvää.

Odessassa 2.5.2014 ainakin 42 ihmistä kuoli ammattiyhdistysten talon tulipalossa. Menehtyneet olivat odessalaisia Venäjä-mielisiä, jotka olivat osallistuneet aikaisemmin päivällä rauhanomaiseen mielenosoitukseen. Mielenosoitusta vastaan oli hyökännyt joukko muualta tulleita jalkapallohuligaaneja huutaen Venäjän-vastaisia iskulauseita. Kahnauksessa venäjämieliset jäivät alakynteen ja vetäytyivät työväentalolle. Palon alettua taloa piirittänyt joukkio esti ihmisiä poistumasta talosta tai sammuttamasta paloa.

Huomattava osa Kiovan taistelijoista sai palkkansa oligarkeilta eikä hallitukselta. Jos näistä lähtökohdista yrittää löytää Venäjän vaikuttimia, voi ajatella kaavalla Ukraina joutuu Venäjälle vihamielisten käsiin → Nato laajenee Venäjän rajalle → Mustameri jää Naton haltuun → Sevastopolin laivastotukikohta menetetään. Yhtälöön pitää vielä lisätä kysymys Ukrainan venäjänkielisten asemasta.” (Peter Saramo, eduskunnan suuren valiokunnan sihteeri)



Loputtomasti tasankoa, mustaa multaa.

Paluumatkalla ostimme bussissa korvakuulokkeet ja katselin putkeen kolme elokuva, saattoi valita romantiikka, jännitystä, draamaa kuten Collatelar beuty. Liisa ihmemaassa.


Liettuan ja Viron suorat, tasaiset ja monotoniset tiet.
Liettuan rajavalvonta osoittautui ankaraksi ja jyrkäksi. Olin ostanut kartongin Camelia ja toisen LM Anna-Leenan reppuun tuliaisiksi Saarijärvelle, sillä eihän Suomeenkaan saa tuoda kuin yhden noita 20 euron kartonkeja. Bussiemäntä jakoi yllätykseksemme A5 lapun jokaiselle rajaa lähestyttäessä, jossa jokaisen piti omalla allekirjoituksellaan vakuuttaa, paljonko laukuissa on tupakkaa ja alkoholia. Koska Suomeen saa tuoda kartongin tupakkaa ja litran vodkaa. kirjoitin määrät. Bussiemäntä sattui kulkemaan ohitseni ja osoitti sormella, että tupakkaa saa tuoda vain 2 askia Valko-Venäjältä Liettuaan. Säikähdimme hirveästi. 

Kaikki 50 bussilaista poistui klo 2 yöllä bussista, seisoimme tunnin odotussalissa, passit ja viisumit läpivalaistiin ja kopioitiin, viimeksi laukut läpivalaistiin ja kuljimme itse näytön läpi. Lopuksi tullivirkailijalle piti antaa itse allekirjoitettu paperi. Huh sitä pelkoa, olin miettinyt monta eri selitystä ”salakuljetukseeni”. Mutta sitten jo istuimme tavaroinemme onnellisesti bussissa. Miten emme joutuneet sakkoihin tai edes kyselyyn? Näin miten eräs vanha mies joutui selvittämään jokaisen jauhopussinsa sisällön virkailijalle. Yllättävä tullimääräys tuntui sitä karummalta, että ennen rajaa oli lukuisia ilmoitustauluja joissa kerrottiin, että lääkkeitä ja huumaavia aineita saa tuoda vain jos on mukana lääkärin todistus niiden tarpeellisuudesta. Ei sanaakaan kahdesta tupakka-askista!




Tartossa suositeltiin Looming Hostellia Kastanissa, missä on myös Tarton ekokeskus ja nuorten työpajoja ja lukuisia ravintoloita. Escape room kuulosti kiinnostavalta. Lähellä oli kuitenkin Joogaopiston talossa kiinnostava hostelli ja siellä vietimme reissun viimeisen yön.

Ekerössä nähtiin tunnin Aaro Sorvan taikuriesitys, jonka temput olivat ihan liian pieniulotteisia suureen tanssisaliin.

Kiitos reissusta!

Ensimmäistä kertaa perhe-elämän jälkeen olin reissussa toisen kanssa. Siinä kiinnitti huomioita eri asioihin kuin omilla havainnoillaan, mutta joskus huomasin, että oivalluksia syntyi yksin liikkuessa. Turvallista oli yhdessä matkustaa. Ehkä ensi kerralla kuitenkin jo valmismatka?


Tämmöistä moskaa meille lännessä kerrotaan Ukrainasta. ”Itä-Ukrainan kriisi on jämähtänyt pattitilanteeseen. Rintamalinjassa dokumenttielokuvaa tekevä Ivar Heinmaa kertoo, että tappaminen on yhä päivittäistä, vaikka tulitaukosopimuksen pitäisi olla voimassa.
Raskaiden aseiden jyrinä alkaa, kun Etyj-tarkkailijat poistuvat kello 17 tukikohtiinsa. Räiske kestää aamukymmeneen, kunnes tarkkailijat palaavat tehtäviinsä. Minskin tulitaukosopimuksesta ei paljon piitata, ruumiita tulee joka yö, Ivar Heinmaa sanoo. Heinmaa tekee dokumenttielokuvaa Ukrainan armeijassa taistelevista naissotilaista. Vaalea Xena oli ennen sotaa huonekalusuunnittelija. Rintamalla hänestä on tullut armoton tappaja. Xena taistelee ainoana naisena 45-päisessä erikoisyksikössä Zaitsevon kylän liepeillä noin 30 kilometrin päässä Donetskista. Vuodet rintamalla ovat jättäneet syvät jäljet naiseen.
Xena ja hänen Kalashnikov-kiväärinsä eivät tunne sääliä. Kun menimme valloitetuille alueille, jotkut yksikön sotilaat antoivat ruokaa paikallisille vanhuksille. Xena sanoi vain, että ”minä en tuollaisia vanhuksia ruoki, jotka kasvattavat lapsiansa tappamaan meidät”, Ivar Heinmaa sanoo. Dokumentin päähenkilö on 38-vuotias Olena, joka työskenteli ennen sotaa toimittajana. Nyt hän on tarkka-ampuja, joka on tappanut jo 12 vihollissotilasta.
Kun Ivar kysyy, miltä tuntuu ampua ihminen, Olena vastaa, että silloin mielen täyttää valtava euforia.
Joukkueen miehet tekivät ensimmäisen vihollissotilaan kaataneen luodin hylsystä Olenalle sormuksen. Vanhaan ukrainalaiseen tapaan hylsy vedettiin sormen ympäri ja siihen kiinnitettiin pieni laatta. Se on kuin pieni kultasormus. (Iltalehti 20.10.2018)








Viisumi Valko-Venäjään, Rustravel 90.00 eur
Ekeröline Ystävälippu

Valko-Venäjän hintoja
Internet Minskissä 24/tunti
vodka 40% puoli litraa 7 ruplaa
bigmac mcDonald 6.70
6.10. 20 e 640 uah – kurs 32
20 byn visa electron
nescafe 100 g 3,19
leipä 450 g 0,98
bussilippu, raitiovaunu 65 kopeekkaa


Ukrainan hintoja
1 e = 32 ukraina hryvnia uhr
1 euro 31.75 uah, pankin komissio 63,75 at yksityispankki
Kiova, Ukrainan kansallismuseo Kiova 30 grn
Reppu 700
pulla 52
jäätelö19
paniini 45
museo 70
hostellit 90-160
pussikeitot6.25
drs goridka hlibnii, 0,8 litraa 32.28 – 33,90
goribka prime o,5 l 89,40
Internet cafe 28 UAH/t
2 kpl mandariinia 31 kg, 0,24 gr 7,31
pizza olio 119
taidemuseo 70 grn
ravnola saljanka 350 gr 75



Kansallisooppera 50
jäätelö gorilka 200 ml 36
bussi, raitiovaunu 18
ravintola mneco olut 0,3 30, borsch 2 kpl 150
pizza 78
leipä 325 g 22
sulatejuusto 180 g, 45 % 40
eskimojäääelö
juusto 59 % 220 gr 47
happy buddha ostel dormitori peti 26 uah

riga
jäätelö 124 ml 0.80
hardys stamp 0,2l 1.65

eurolines 11 tuntia minsk – kiova 23 euro
kiova odessa autolux 7 tuntia 375 uah